Me löydettiin kämppä. Totuus siitä että me muutetaan lähestyy kiitolaukkaa kohti kasvoja ja se tuo aivan valtavaa riemuntunnetta mun rintaan ja perhosia massuun. Myös mun mieliala on valtaisassa noususuhdanteessa just nyt ja oon vähän ehkä huolissani miten mä selviän tästä kaikesta työstä mitä mulla on yhteenmuuton vuoksi tehtävänä.
Mä tahdon uskoa että selviän tästä kunnialla ja voin lyödä sydämeeni papukaijamerkin siitä et oon saavuttanut jotain todella suurta ja ottanut valtavan askeen elämässä eteenpäin. Mulla on luja usko ja tahto siihen että tää on mun onnellisen elämäni ensimmäinen askel. Mä toivon että mä alan viimein toipua.
Olen kuitenkin oppinut varsin selvästi ettei kannata elätellä liikaa toiveita, tai muuten putoaa korkealta ja kovaa. Mut mul on vaan hyvä fiilis. Kun on oikeesti hyvä fiilis ensimmäistä kertaa kuukausiin, silloin saa varmaan vähän tuulettaa.
Voisin itkeä. Tällä kertaa ihan vaan sen vuoksi että oon valtavan onnellinen, mulla on maailman ihanin poikaystävä jonka kanssa muutamme maailman ihanimpaan asuntoon. Loppukesästä meille saattaa tulla pieni koira, joka on myös maailman ihanin. Tää on niin kliseistä että naurattaa, mutta se on myös niin totta että sydän pakahtuu.
Tuntuu kun en ois ikinä tuntenut näin voimakasta iloa. Se on erittäin vapauttavaa raskaiden vuosien jälkeen. Ja mä voisin vaan antaa näppäimistön laulaa, kirjoittaa tältä samalta istumalta kokonaisen romaanin koskien tätä riemun ja vapaudentunnetta.
Blogi saattaa hiljentyä hieman lähikuukausien ajaksi, mutta kaikesta huolimatta.
Kirjoitellaan taas~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti