Oma itsetuntoni

Koen itsetuntoni nousseen räjähdysmäisesti viime aikoina. Rajun kiusaamistaustani vuoksi minulla oli monta vuotta todella huono itsetunto, myös sen vuoksi että olen ylipainoinen. Huonon itsetunnon omistaminen on ollut elämäni kamalinta aikaa. Pidin itseäni ällöttävänä, äärimmäisen lihavana ja rumana. En kuunnellut kehuja ulkonäöstäni saati sitten uskonut niitä. Minut oli helppo saada uskomaan että olin niitä asioita miksi minua haukuttiin. Minun oli todella vaikeaa uskoa että joku saattoi pitää minua suloisena ja kauniina. En myöskään useinmiten antanut julkaista itsestäni otettuja kuvia nettiin , sillä en sietänyt niiden katsomista. Ahdistuin suuresti jos joku valokuvasi minua enkä tiennyt mitä tekisin. Joskus peitin kasvoni ja käskin lopettaa.

Asiat ovat kääntyneet päälaelleen tämän aiheen kannalta. Olen huomannut muunmuassa sen, että rakastan olla kameran edessä. Pidän siitä kun minusta otetaan kuvia enkä enää niin paljoa välitä siitä miltä näytän kuvissa. Jos joku kuvista epäonnistuu, nauran ja löydän siitä hauskoja puolia. Pystyn myös menemään kouluun ja liikkumaan kaupungilla vaikka ilman meikkiä, sillä en koe tarvitsevani sitä niin paljon kuin ennen. Pidän edelleen meikkaamisesta, mutta se ei ole välttämättömyys.

Suurin muutos lienee se, että pidän siitä miltä näytän. Minua ei haittaa pikkuinen pyöreys ollenkaan, ja tiedän että esimerkiksi poikaystäväni rakastaa vartaloani. Minussa on pakko olla jotain hyvää jos olen jonkun mielestä hyvännäköinen. Hän on ollut vierelläni itsetunnontuskien aikana ja on myös ollut suuri apu hyvän itsetunnon saavuttamisessa. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.

Olen hyvä näin. En ole täydellinen, eikä tarvitsekkaan olla. Kukaan ei ole. Minussa on paljon kauniitakin kohtia. Pidän esimerkiksi nilkoistani ja kasvoistani. Myös vyötäröni on yksi asia, josta pidän itsessäni. En koe enää tarvetta laihduttaa, sillä olen onnellinen näin. Syön nykyään kohtuu terveellisesti ja pidän huolta itsestäni. En kiellä enää jos minua kehutaan kauniiksi.

Hyvän itsetunnon saavuttaminen ei aina ole helppoa. Joskus se tapahtuu kuin itsestään. Jokainen ansaitsisi sen, että tuntee olevansa kaunis tai komea. Sinä, jolla on huono itsetunto. Sinulla on jossain joku, joka pitää sinua suloisena. Se voi olla esimerkiksi vanhempasi tai paras ystäväsi. Jos joku sanoo sinua kaniiksi tai komeaksi, hänellä on varmasti hyvä syy siihen. Ehkä olet oikeasti todella hyvännäköinen. Yleensä ihminen itse näkee itsensä rumempana kuin muut. Ihmiset ympärilläsi näkevät sinut eri tavalla. Sinua varmasti rakastaa joku, etkä saa kieltää sitä itseltäsi. Yritä löytää itsestäsi edes jotain pientä josta pidät. Silmät, korvanlehdet, nenä, sormet tai hiukset. Kaikissa ihmisissä on jotain kaunista ja heidän pitäisi oppia näkemään ne.

Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä. Muista se. Ole oma itsesi ja ajattele niitä, jotka pitävät sinua ihanana.

ღPuoltakaan en sun kivustas voi tietää, Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää Mut joku aamu mä tiedän sen, Sä heräät huomaamaan, Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaanღ

Tracon lähestyy ja muuta hauskaa~

Enää neljä päivää niin matkustan jälleen Tampereelle. Olen odottanut sitä niin kauan ja aina kun ajattelen sitä, sydämeni hypähtää kurkkuun ja tuntuu kuin sisäelimeni rutistuisivat kasaan, ihan silkasta innosta. Lauantaina Tracon pärähtää käyntiin. Viimeisin coni jossa olen käynyt oli varmaan ranta-Yukicon? Siitä asti olen odottanut Traconia kuin kuuta nousevaa ;w;

Viime perjantaina kipaisin Seppälässä samalla kun olin hakemassa poikaystävääni juna-asemalta, löysin sieltä tämmöistä:

Mansikan&Kiivin tuoksuinen vartalotuoksu sekä niin uskomattoman kirkkaanväriset kynsilakat että kamera vääristi ne paljon haaleammiksi. Aivan ihastuttavia värejä <3

Löysin myös Pestoomarkkinoilta Elimäeltä yllättävän suloisen paidan :3 Helmassakin on pitsiä. 

Pestoomarkkinoilta sitten en löytänytkään muuta, paitsi no, karkkia. Hädin tuskin näin siellä tuttujakaan, mutta oli mukavaa käydä siellä kiertelemässä. Seura oli hyvää.

Mulle kuuluu oikein hyvää siis. Uuden puhelimenkin olen saanut ja sain ruotsin kokeesta peräti kolmosen ^^ Olen onnellinen ja odotan tulevaa viikonloppua hurjan innokkaana~

Avunhuuto ei ole pahasta

Mua ärsyttää se, kun ihmiset eivät ymmärrä toisten ihmisten mielenterveyteen liittyviä sairauksia. Tästä on ollut viime aikoina mielestäni paljon keskustelua. Ymmärrettäväähän se periaatteessa on, jos on itse aina pirteä kuin palosireeni (:D) eikä ymmärrä miten joku ei yksinkertaisesti vaan jaksa nousta sängystä koko päivänä. Jotkut leimaavat sen laiskuudeksi, tiedän itse varsin hyvin että joskus ihminen on vaan niin voimaton ettei pysty. Ei vaan pysty. Pelkästään ajattelu voi olla niin uuvuttavaa että haluaisi vaan käpertyä sikiöasentoon ja itkeä. Kaikki eivät sitä ymmärrä.
Kaikki eivät koe sitä tuskaa mitä masentunut kokee jatkuvasti. Jotkut ovat sitä mieltä, että masentunut ihminen voi vaan päättää yllättäen olevansa pirteä. He luulevat, että masennus on parannettavissa ajatuksen voimalla. "Kyllä se menee ohi, se on vaan väliaikaista", "Voisit edes yrittää", "Mene lenkille, raitis ilma virkistää". Se ei toimi niin! Masennus on sairaus siinä missä keuhkosyöpä tai ihan mikä tahansa muu sairaus. Masennus voi tappaa. Se vaatii hoitoa. Ilman hoitoa sairaus ei parane.
Lääkkeiden käytöstä sen verran että ihminen, joka syö masennukseensa lääkkeitä, ei ole säälittävä. Hän ei myöskään syö niitä päihtymistarkoituksessa, eikä hän kerjää huomiota. Lääkkeistä on hyöty. Yksin ilman muuta hoitoa ne eivät tehoa, mutta ne ovat tukena muun hoidon ohella. Se, että syö lääkkeitä masennukseensa, kertoo jotain masentuneen olotilasta, siitä, että haluaa pahan olon pois. Mitä säälittävää näet siinä?
Tiedän myös pari ihmistä jotka ovat vakavasti masentuneita mutta eivät usko lääkkeiden tehoon. Itse kokemuksesta voin kertoa, että hoitoon kannattaa mennä. Terapia ja lääkkeet ovat pelastaneet monien henkiä. Jotkut kieltäytyvät hoidosta, enkä ymmärrä miksi. Johtuuko se siitä, etteivät he halua että heidät leimataan masentuneiksi? Johtuuko se häpeästä? Sairautta ei tulisi hävetä, vaan siihen kannattaa hakea apua. Kukaan ei halua olla itsemurhan partaalla lopun ikäänsä. En usko että kukaan oikeasti nauttii itsetuhoisista ajatuksista ja jatkuvasta paskasta olosta.

Loppukevennyksenä pari pirtsakampaa kuvaa ^^

<3 Puppy hugs for everyone <3