Broken

Mun on pakko vähän purkaa mun oloa..

Mun elämä on ottanut reippaasti takapakkia viime kuukausien aikana. Olen kertonut parikin kertaa täällä sairastavani masennusta, joka oli hyvällä mallilla paranemassa kunnes eräs äkkikäänne elämässä käänsi sen pienen vivun mun aivoissa, joka sääsi mun elämänhalua, ala-asentoon.
Olo on lähes jatkuvasti lohduton, rinnan päällä suuri paino, tunne kuin hukkuisin. Tunne kun hukkuisin mutta se ei vaan lopu.
Miltei ainut asia mikä mut saa nykyään hymyilemään aidosti on mun poikaystävä.. vietin hänen luonaan juuri muutaman päivän. Sunnuntaina lähdön hetkellä sitten en halunnutkaan lähteä.. Ja tänään palasin viimein kotiin. Huomasin sen että hänen seurassaan mun olo on turvallinen, iloinen ja hän saa mut nauramaan. Heti kun palasin kotiin ja olisi tarkoitus viettää iltoja yksin ja palata tavalliseen arkeen kaikki paha palasi mieleen.
Ensinnäkin mut valtaa hirveä ikävä mun rakasta kohtaan.. toisekseen velvollisuudet ja arjen pienet asiat tahtovat tuntua ylivoimaisilta. En tahtoisi nousta sängystä aamuisin. Tuntuu kuin olisin tunteiden vankina. Haluaisin että paha olo menee pois, mutta se ei vaan mene. Se syö mua sisältä.

Muhun sattuu niin vietävästi.. tekisin mitä vaan että saisin tän painostavan olon ja ahdistuksen pois..

Olen aina ollut sellainen, että en viihdy yksin. En tykkää viettää iltoja yksinäni tai nukkua yksin. Pelkään helposti yksin ollessani. Ja kun olen yksin, yleensä juuri silloin paha olo vyöryy mun yli pahiten. Voisi sanoa, että masennus on mun ilkeä ystävä, joka tulee mun luokse aina kun olen yksin ja tekee mulle erittäin selväksi että olen huono ihminen ja epäonnistunut. Sellainen ystävä, joka vainoaa ja josta ei pääse eroon vaikka kuinka yrittää. Sattuu.

Turhauttaa, ahdistaa, itkettää, tekee mieli huutaa ja repiä kipu irti rinnasta. Tekee mieli käpertyä pieneksi keräksi ja syrjäytyä.. piiloutua. Mulla on epätoivoinen olo..

Masennus ei ole asennekysymys

"Kyllä toi sun olo pian helpottaa."
"Mitä jos kävisit vaikka lenkillä?"
"Jos sä ajattelisit iloisia asioita nii varmasti sun olo paranis."
"Älä ryve siinä masennuksessa vaa nouse sängystä ja mene tapaa kavereita"
"Eihän sulla oo mitään hätää. Sulla on kavereita ja kaikki on hyvin."
Nämä, ja lukuiset muut vastaavat lauseet.. En voi olla ainoa, joka kuulee näitä aivan liikaa.
Minulla diagnosoitiin psykoottinen/erittäin vaikea masennus 2011. Siitä asti olen saanut kuulla ihmisiltä paskaa liittyen siihen että masennuksesta paranisi jos vaan muuttaisi asennettaan.
Asia ei vittu ole niin.
Jos mä pystyisin paranemaan pelkästään sormia napsauttamalla, olisin tehnyt sen jo monta kertaa.
Masennus on sairaus.
Sairaus vaatii hoitoa.
Masennus ei ole asennekysymys.
Luuletteko että mä nautin tästä olosta? Mä olen käynyt avohoidossa, ollut jopa osastolla tämän takia. Mua autetaan ja tuetaan psyykkisesti jotta pysyn kasassa ja tulen toipumaan. 
Masentuneen ajatusmaailma ei oikeasti muutu sillä että yhtäkkiä päättää ettei enää sure. Se ei tule onnistumaan. Pahimmissa tapauksessa masennus vaatii useiden vuosien hoitoa, jotkut syövät lääkkeitä elämänsä loppuun asti. 
Olen myös kyllästynyt kuulemaan lausetta "Kyllä se siitä." Tiedän, että sen sanoessa tarkoitat hyvää, mutta surullinen totuus on se että sillä hetkellä kun mulla on paha olo, toi lause kuulostaa mun korvaan turhauttavalta. Se ei tuo yhtään lohtua. Yleensä keskustelu vain lopetetaan tuolla lauseella kun ei haluta kuunnella enempää. Ainakin mun tuttujen kohdalla.
Pähkinänkuoressa
Mitä voi tehdä masentuneen ihmisen hyväksi?
-Älä jätä häntä yksin pahalla hetkellä
-Ole tukena parhaasi mukaan. Joskus se ei vaadi muuta kuin että on läsnä ja kuuntelee.
-Älä yritä väkisin tunkea hänen kurkustaan alas maailmaaparantavia lauseita jotka todennäköisesti saavat hänen olonsa pahemmaksi. (esimerkiksi "Hei, on olemassa ihmisiä joilla on asiat sata kertaa huonommin!)

Mun oli pakko saada tämä julkisesti sydämeltä.
Ei mulla muuta.

Joululahjat ja vuodenvaihde

Olenko mä myöhässä tän postauksen kanssa tai jotain?
Niin se joulukuu taas vilisti ohitse ja vuosi vaihtui, joulukuun tienoo ja vuodenvaihde toi mukanaan paljon uusia tuulia elämääni. Muunmuassa rakastuin ja aloitin parisuhteen uuden ihmisen kanssa. Liityin uuteen fandomiin. Masentelin erittäin paljon. Täytin 19 vuotta. Olen suututtanut ainakin yhden ihmisen täysin ja elämäni on ollut hieman sekoboltsia muutenkin.
Tammikuun aikana taidan vähän ottaa rennommin, keskityn kouluun ja asioihin mitkä elämässä ovat oikeasti tärkeitä.
Joululahjoja tuli ihan kiitettävästi ja tulin kaikista iloiseksi. Joulu vietettiin porukoiden luona vanhempieni, uuden poikaystäväni ja koirieni kanssa leppoisissa tunnelmissa.

Tässä mun kaikki lahjat:

Lapaset

Koira-tiskirättejä :D

Tuoksukynttilöitä 

Lakanoita

Värityskirja ja kyniä

Hyllyn päälle laitettava kyltti. O:n sisään saa laitettua valokuvan :)

Bayliss vartalovoide ja suihkugeeli

Tää oli hauska! Automaattikiharrin josta olin nähnyt mainoksia telkkarissa :D

 Rakkaani antoi mulle hyvän headsetin skypettämistä, pelaamista sun muuta varten <3 nyt musiikinkuuntelukin luontuu paremmin läppärillä.

Tuollainen kuusi löytyi meiltä. Minä koristelin, jos ei oteta huomioon että isi laittoi tähden ja kynttilät :)

Tärkein joululahja taisi kuitenkin olla oma nallekarhu ^^ <3

Synttäritkin mulla oli kuun lopussa, tämä vuosi oli poikkeuksellinen siinä mielessä että en juhlinut millään tavalla enkä myöskään saanut mitään synttärilahjoja. No jaa.

Uudenvuoden vietin sairastellen ja kullan kanssa parvekkeella ilotulitteita katsellen. Huono yhdistelmä, mutta ei se haittaa :D Onneksi ei tauti siitä pahentunut. 

Mulla alkaa koulu vasta 11. päivä, mutta kyllä tässä joutaisi jo koulun penkille jos multa kysyy..
Kirjoitellaan taas pian. Seuraava etappi taitaakin olla Desucon Frostbite~