Koulujuttuja

Kävin äskettäin ystäväni kanssa katsomassa The fault in our starsin, suomeksi Tähtiin kirjoitettu virhe.
Se kertoi Hazel-nimisestä teinitytöstä joka sairasti tappavaa syöpää. Hän tapasi tukiryhmässä pojan nimeltä Augustus Waters, joka oli sairastanut aikaisemmin luusyöpää. Ja lopulta he rakastuivat.
Ei juonesta sen enempää, en halua tarjota juonipaljastuksia. Harva leffa on niin surullinen että saisi mut itkemään niin ettei saa henkeä. Leffateatterissa vollotin ääneen. Itse asiassa kaikki salissa itkivät. Jotkut parkuivat kovaankin ääneen. Ja koska olin heidän joukossaan, ymmärrän itkun täysin. Se oli niin sydäntäsärkevä elokuva että hädintuskin pystyin katsomaan.
Elokuva itsessään oli loistavasti toteutettu ja näyttelijät olivat upeita. Elokuvan aihe kosketti jo kun kuulin siitä ennen katsomista. Kuten kerroin aikaisemminkin, olen surkea lukemaan kirjoja joten olen myös jättänyt lukematta kirjan johon tämä elokuva perustui. Silti sain siitä paljon irti ja suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille jotka pitävät romanttisista nyyhkyleffoista. Jos et pidä itkemisestä, tämä elokuva tuskin on sinua varten.

Hazel & Augustus <3

Sitten muihin aiheisiin, nimittäin kouluun. Aiemmasta "Tulevaisuus ahdistaa"-postauksestani poiketen olen itse asiassa alkanut odottaa kouluun paluuta jopa innolla. Kaipaan tietynlaista päivärytmiä ja rutiinia arkeeni ja kesälomalla mulla ei sellaista todellakaan ole. Melkein tärisen innosta kun ajattelen näkeväni rakkaat luokkalaiseni jo parin viikon kuluttua. Ja siitä edespäin näen heitä lähes joka päivä :D Meillä on älyttömän hyvä luokkahenki joka poikkeaa täysin peruskouluajoistani.

Yläasteaikana minulla oli vain pari kaveria joiden kanssa hengasin välitunneilla. Olin kovin yksinäinen ja kiusattu koko peruskoulun ajan. Seiskaluokalla minulla oli muutama ihminen kaverina, mutta kaikki jostain syystä lakkasivat olemasta mun kanssa, ja yksi tyttö jonka kanssa olin ns. "paras koulukaveri" niihin aikoihin, alkoi inhoamaan minua syistä jotka jäivät itselleni vähän epäselviksi. Kaikeksi onneksi mulla oli toiselta luokalta muutama tyyppi joiden kanssa tykkäsin hengailla, vaikka olin todella ulkopuolinen heidänkin seurassaan. Lopulta, kun minua ei enää meinannut kukaan huomata, aloin olemaan välitunneilla yksin. Kasiluokalla alkoi alamäki vähän kaikessa. Silloin kaikki romahti, jouduin sairaalaan, kävin sairaalakoulua jonkin aikaa. Ysiluokalla vaihdoin luokkaa sille luokalle jolla "hengailutoverini" olivat. Minua kiusattiin vanhalla luokalla ja syrjittiin, luokan vaihto auttoi hetkeksi mutta tajusin olevani edelleen ulkopuolinen. Lopulta en uskaltanut lähestyä ketään koulussa, ja mulle järjestettiin lopulta erityisjärjestelyt koulunkäyntiin. Suoritin yläasteen hiukan kehnoin arvosanoin, mutta läpi pääsin ja olen niin iloinen ettei minun tarvitse palata sinne enää koskaan.

Tuossa syy miksi tämä nykyinen luokka on ollut mulle niin tärkeä. Se, että koulussa voi olla hauskaa ja nauraa kaverien kanssa, saada läheisiä ystäviä ja halata heitä ilman että he työntävät pois on minulle aivan uutta. Ja tämän takia odotan kouluun paluuta innolla. En ikinä olisi uskonut että koulussa voisi olla niin kivaa <3

Pientä shoppinkia ja helteen kiroamista

Yäk mikä ilma, hirveän nihkeä olo ja naama punottaa kuin mikäkin kirsikkatomaatti.  Kun sanoin pitäväni lämmöstä, tarkoitin sitä suloista auringonpaistetta joka tuntuu mukavalta, ja sellaista lämpöä että henki vielä kulkee ja mekkoja voi pitää ilman että ne liimautuvat vartaloon kiusallisesti. Enkä varmasti näytä kovin hemaisevalta tänään, hiukset liimautuvat päähän kiinni ja ne oli vielä pakko laittaa kiinni jotta niska saa tuuletusta, naama punoittaa ja hikoilee, tummat silmänaluset ja minä parka olen vain tehnyt ruokaa ja pessyt pyykkiä koko päivän. Vielä on kaksi pyykkikasaa pesemättä.
Kämpältä tuli kohtuu paljon pyykkiä mukaan kun käytiin äidin kanssa siellä siivoamassa ja hakemassa posteja. Kamalasti pölyä siellä oli ja imurikin piti tyhjentää kesken kaiken. Mulla siis on kämäinen varsi-imuri, mutta se on kätevä koska vie niin uskomattoman vähän tilaa ja on kaiken lisäksi kevyt, ja pinkki! Olen tykännyt sillä siivota, ja johdotkaan eivät ole tiellä sillä se on ladattava. Kahvinkeittimen pannun pohjalla oli muuten hometta, kaikkea sitä oppii. Sain painaa mieleeni että pannun pitää antaa kuivua kunnolla ennen kuin sen laittaa takaisin keittimeen. Huokaus. En ollut käynyt kämpällä ainakaan kahteen viikkoon ja sen näki siivon määrästä.
Tuona samana päivänä käytiin äidin kanssa Robin Hoodissa joka sattuu olemaan erittäin lähellä kämppääni. Sieltä tarttui mukaan kaksi kasssillista tavaraa kämpälle, muunmuassa pikku pöytäliina sohvapöydälle, keittiöön uusi kappaverho, pussilakana, tyynyliinoja erihalvalla, kivoja muovimukeja ja niin pois päin.

Nuo mukit ovat niin kivoja ja värikkäitä :3 astioita tarvitsisinkin vähän lisää.

Robin Hood on yllättävän hyvä tavaratalo mun mielestä, vaatteet siellä eivät ole aivan omaan makuuni mutta voi kyllä siellä tekee löytöjä, etenkin jos on sisustusintoilija ja omistaa oman kämpän. Ja halpaa on. Melkein mitä vaan kannattaa etsiä sieltä.

Tässä lähipäivinä olisi tarkoitus mennä rakkaan ystäväni kanssa katsomaan The Fault In Our Stars. Olen kuullut hurjasti juttua että se on todella surullinen, joten en taida kamalasti meikata kun menen katsomaan sen. Olen nimittäin todella itkuherkkä :D Tuon jälkeen ystäväni jää mun kämpälle pariksi yöksi, tyttöjen juttuja varmaan rupatellaan aika paljon ja luulisin että jäätelöä kuluu jos nämä kelit jatkuvat. Onkin ollut jo ikävä tätä kaveria <3

Näin aiheesta toiseen ja takaisin hyppien, mulla on iskenyt sisustuskärpänen taas kerran. Tekisi hirveästi mieli koristella kämpän seinät julisteilla ja vaihtaa olohuoneen verhot. Robbarista onneksi löytyi vähän pelastusta :D Julisteiden kanssa mulla on ihmeellinen ongelma. Millä himputilla mä kiinnitän ne seinälle. Nastoista jää rumat reiät ja sinitarrasta jää rasvajälkiä, teippi ei pysy kunnolla.. se kun on vuokrakämppä, muutenhan ne nastanjäljet eivät haittaisi.

No jaa, kai mie tästä menen hakemaan jäätelöä.

Instagramin tehoste neutralisoi mukavasti punoitusta.

Lohikäärmeitä ja viiksiä (+ stadi)

Kävin tiistaina rakkaani kanssa katsomassa (viimeinkin) How to train your dragon 2:sen.
Se
oli
täydellinen.
Pitkään jo odotettu tuota jatko-osaa upealle animaatioelokuvalle eikä kyllä tuottanut pettymystä <3 Ne musiikit, äänimaailma, hahmot, juoni, kaikki. Harva leffa, etenkään animaatioleffa aiheuttaa mulle sellaista riemuntunnetta ja väristyksiä.
Muistoksi sain leffateatterista ostettua, mitäs muutakaan kuin puolen litran mukin. Olinkin halunnut itselleni jotain isoa mukia ja sellaisenhan minä sain, tosin ei kestä konepesua. Onneksi kämpälläni ei ole tiskikonetta.

Tuossa mukin päällä kököttää miun oma Toothless, figuuri jonka saa myös irti tuosta mukista.

Voisin sanoa olevani ikuisesti 8-vuotias. Jotkut ajattelevat että innostun liikaa lastenelokuvista ja leluista :D En voi sille mitään. Olen vain pikku prinsessa. Huomaan poikaystävänikin kysyvän leikkimielisesti usein kysymyksiä, kuten "Ja mikä sun ikä olikaan?" tai "Olitko sä seitsemän vai seitsemäntoista?" 

Ihmisiä on erilaisia, ja aion jatkossakin pysyä omana itsenäni :) Seuraavia "lastenelokuvia" odotellessa.

Ja muuten, en varmana ole ainoa tämän kanssa. On minua vanhempiakin ihmisiä jotka innostuvat animaatioelokuvista :3 Siinä ei ole mitään poikkeavaa.

Samana päivänä eksyin Glitteriin, joka totta kai ahdisti poikaystävääni. Varmaankin. Ainakin hän halusi nopeasti pois :D Sieltä mukaani tarttui kuuden euron yllätyspussi, jossa oli noin viidenkymmenen euron arvosta tavaraa. Lähinnä koruja joita ei oltu saatu myytyä. Mikäs siinä, krääsä on kivaa. 

Pussista löytyikin viiksikaulakoru. En olisi ikinä kuvitellut hankkivani sellaista, mutta no, se tulikin yllätyksenä. Ja kuinka ollakkaan, rakastuin siihen.

Tämmöisen hupsuttelukorun tämmöinen hullu flikka tarvitseekin. Vaikkakin on joidenkin mielestä jo menneen talven lumia ja hipsterimuotia, mielestäni erilaisuus on hyväksi. (useinmiten)  Tuo ranneke muuten tuli myös samaisessa yllätyspussissa :)

Tuli muuten käytyä (taas) Helsingissä. Tällä kertaa äitini ja poikaystäväni kanssa, tapasin siellä veljeni ja hänen miehensä. En ottanut kuvia sieltä, mutta teksti saa kertoa tällä kertaa enemmän. Kävimme ensi alkujaan lounastamassa, jonka jälkeen päivä kului seikkaillen ympäriinsä. Kävimme Katajanokalla ja Kaivopuistossa. Molemmat niin kauniita paikkoja. Katajanokan läheisyydessä oli torin kuhinaa ja sieltä olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä näperryksiä, mutta shoppailu sai jäädä siltä erää.

Koko reissun huippu oli mielestäni Finnair sky wheel-maailmanpyörä. Siis aivan uskomattomat maisemat ja hyvä seura. Vaunu keinui myös hiljaa, mikä oli mielestäni rauhoittavaa, mutta korkeanpaikankammoinen äitini oli eri mieltä. Äitiparka voi pahoin ja halusi pois alkutekijöillä.

Lainasin kuvan poikaystäväni fabosta. Ei yhtä korkea kuin London Eye (tullut käytyä sielläkin :3) mutta ällistyttävä kokemus! 

Copyrightit jälleen kerran rakkaalle Harulleni.

Ajelimme myös ratikalla ympyrää ja kävimme bubbletealla (vain minä ja Haru otimme juomat... se oli muiden mielestä liian makeaa) sekä jätskillä Ben&Jerry's:illä. Kaivopuistossa oli muuten hanhia, joita olisin halunnut paijata, mutta ne olivat sen verran vihaisen näköisiä suojellessaan poikasiaan ja varoittelivat meitä, joten jätin välistä :D.  Päivän päätteeksi kävimme nauttimassa espanjalaista ruokaa Casa Largossa. Otin karitsaa vartaassa ilman alkupaloja, lisukkeena oli espanjalainen perunamunakas. Ja jälkiruoaksi Crema Catalana, paahtovanukas. Ruoka oli niin hyvää että koko porukka oli syömisen ajan melkein kokonaan aivan hiljaa.

Kampista löytyi viimeinen päivän ostos, ja se on kirja. Kirja. Minä en lue kovin usein, ja olen sitä paitsi huono lukemaan (lukutaitonihan on erittäin hyvä, mutta kirjat yleensä unohtuvat pyörimään pitkin poikin parin luvun lukemisen jälkeen jonka jälkeen lukeminen unohtuu kokonaan), mutta koska haluan alkaa lukemaan kirjoja taas, nappasin mukaani mahdollisimman kiinnostavan eepoksen. Erin Hunterilta Selviytyjät - autio kaupunki. Koirakirja, nuorten kirja. Sama kirjailija on kirjoittanut muunmuassa Soturikissat-sarjan ja siitä olen kuullut pelkkää hyvää. Toivottavasti kirja vie mukanaan.

Pitäisi varmaan mennä nukkumaan. Tuntuu siltä että tekstiä on tässä edelleen perin vähän, mutta korjaan sen musiikilla.

Tämä biisi on vienyt sydämeni, video samaten. Olen kuullut kommentteja miten sekä biisi että video ovat outoja mutta olen täysin eri mieltä.

Tällainen olo minulla on juuri nyt. *iiso haukotus* Kirjoittelemisiin~

Tulevaisuus ahdistaa.

Mua on alkanut vähän ahdistaa kouluun paluu.. Tänään tajusin etten ole siellä minkään muun takia kuin sen että mulla vaan on hyviä kavereita siellä enkä halua hylätä heitä. Miun opinnot siellä vaan ei meinaa millään sujua, en ole ikinä ollut alan harrastaja tai mitään, opettajat on kaikkea muuta kuin kannustavia ja koko homma tuntuu vähän pakkopullalta.. Kuulen ihmisiltä paljon nykyään sellaista että "Mä olen varma että toi on sun ala!" "Älä luovuta!" "Kaikki kääntyy vielä paremmaksi!", mutta mä alan olla eri mieltä. Se ei tunnu mun alalta. Olen jo kerran aiemmin vaihtanut alaa ja se on ollut täysin hakuammuntaa. Ensimmäinen amis jossa olin, se meni ihan metsään. Nykyinen amis, tuskin harkitsin loppuun asti hakiessani sinne. Hain sinne täydennyshaussa vain sen takia että halusin johonkin kouluun.
Mulla on jonkin näköisiä suunnitelmia tulevaisuudelle. Haluaisin pieneläinhoitajaksi enemmän kuin mitään muuta. Oppisopimuskoulutuspaikka olisi kiva löytää, se tulisi olemaan vaan luultavasti olemaan todella hankalaa. Mun elämänhaave olisi auttaa eläimiä työkseni. Se on ollut haaveenani pitkään. Alalle on vaikea päästä opiskelemaan ja tiedostan sen, mutta aion yrittää..
Tekisi melkein mieli jo erota nykyisestä opistosta. Tuntuu siltä kuin en kestäisi enää.. Psyykkinen kuntoni romahti alkukeväästä ja se vaikutti myös opintoihini. Minulla on siellä rutkasti poissaoloja ja suorittamattomia velvollisuuksia.. Luulen etten kestä enää. Mutta musta tuntuu että eroaminen toisi ongelmia mukanaan. Opintotuki lakkaisi tulemasta, minun olisi haettava työkkäriin ja saattaisin saada laiskurin maineen. Se voisi myös hankaloittaa mun hakua seuraaviin opiskelupaikkoihin..
Kellot rupesivat hälyttämään päässä kun ryhmänohjaaja tuli varovasti multa kysymään henkilökohtaisesti: "Oletko varma että haluat olla tällä alalla? Haluaisitko vaihtaa alaa?" Vastasin siinä tilanteessa että totta kai haluan yrittää kaikkeni pysyäkseni siellä, mutta se jäi kalvamaan mun mieltä.. Kyseinen opettaja ei ole myöskään ikinä kehunut minua, hän töksäyttelee asioita kuten "Olisi tämän voinut tehdä paremminkin, mutta koska olet vähän kokematon niin annettakoon se anteeksi". Se on iskenyt usein itsetuntoon, haluaisin kehuja siitä mitä teen. Motivaationi olisi varmasti paljon korkeammalla jos olisin saanut tarvittavaa kannustusta opintoihini.
Koulun alkuun on vielä kuukausi mutta olen todella ruvennut murehtimaan tätä asiaa.. Totesin että varmaan palaan kouluun elokuussa ja juttelen heti opinto-ohjaajan kanssa. Olen varma että hän voi auttaa. Toivon että saisin elämälleni suunnan. Tulevaisuus tuntuu välillä tosi pelottavalta asialta..
Hyvä tunteenpurkupaikka muuten tämä blogi. On jo paljon parempi olo.

Maailman rumin koira?!

Kuulin hiljattain koirien rumuuskilpailusta ja sen voittajasta, Peanutista.

Siis

Miksi.

Eihän ihmisillekkään järjestetä rumuuskisoja.

Eikä esimerkiksi heidän lapsilleen.

Vai järjestetäänkö?

Tiedän, että koirat tuskin ymmärtävät millaisiksi heidät on nimetty tai minä heitä pidetään. Mutta silti tämä on mielestäni niin julmaa. Kuvitelkaa jos vauvoille järjestettäisiin kilpailu, kuka on rumin saa ruusukkeen ja rahaa. Vauvat eivät ymmärtäisi hölkäsen pöläystä mutta koko maailma nauraisi heille. Ansaitsevatko koiratkin saman kohtalon?

En ole koskaan nähnytkään rumaa koiraa. Jos koira on jollain lailla epämuodostunut tai "erilainen", se on mielestäni vain erityinen. En näe niissä mitään rumaa. Onko kehitysvammainen lapsi mielestäsi ruma?

Tilannetta kuitenkin helpottaa se, että voittajakoira sai palkinnoksi matkan koirahoitolaan. Sitä tuskin pidetään alempiarvoisena, mutta oikeasti, kuka laittaa koiransa ehdolle maailman rumin koira-kilpailuun?

Tämä jakaa mielipiteitä ja saan varmasti jossain vaiheessa kuulla että eihän sitä koiraa mitenkään kohdella julmasti.

Olen liian myötätuntoinen.

En ainakaan itse haluaisi että minua pidettäisiin maailman rumimpana.

Tässä Peanut, maailman rumimmaksi nimetty koira. Mitä rumaa tässä näet?