Joulu joutui

Joulu oli, joulu meni. Tämä joulu tulikin vietettyä koko perheen voimin poikaystäväni mukaanlukien ja hän olikin meillä koko jouluviikon.
Joululahjani olivat huikeita, kaikkia en tässä jaksa luetella, mutta parhaimpiin lahjoihin lukeutuivat muunmuassa;
♥Husqvarna Viking Rose-ompelukone
♥The fault in our stars-kirja (olen lukenut jo puolet!)
♥Uusi lompakko
♥Dolce gusto-kahvikone (meillä on sellainen jo porukoiden luona mutta nyt saan sellaisen myös omaan kotiin ☻)
♥100 euroa
♥Näin koulutat lohikäärmeesi 1-dvd
♥Pullo skumppaa synttäreitä varten
♥Vaaleanpunainen ja pehmoinen tuubihuivi
♥Extra-luokan junalippu Turun satamaan risteilypäivänä
Siinä ei ollut läheskään kaikki lahjat mitä sain, mutta kaikki olivat ihania ja tulin kaikista iloiseksi ^^

Tässä muutama kuva männäviikolta. Pahoittelen taas laatua, kaikki kuvat taas kännykällä napsittuna johtuen siitä että kamera on kaupungissa..

Aamuhalit koirujen kanssa :3 tässä juuri heränneenä ja erittäin kauniina.

Joulu oli kaikin puolin ihana ja upea ♥ Kinkku loppui ennätysajassa kun syöjiäkin oli niin paljon :D

Joulukuu alkaa olla purkissa, viimeiset pari päivää ovatkin yhtä juhlimista. Synttärit ja heti perään uusivuosi, apuva. Ottakaahan sitä alkoholia kohtuudella, niin minäkin aion tehdä. Tai ainakin yrittää. Juhlista saa paljon enemmän irti kun niistä muistaakin jotain ;)

Edessä elämäni paras joululoma ♥ ja Helsingissä taas

Enää parisen päivää niin alkaa väliaikainen vapaus koulusta ja arjesta. Joululomaani sisältyy älyttömän paljon kaikenlaista ja odotan sitä enemmän kuin koskaan ☻
Eniten odotan joulua, 18v-synttäreitäni ja ensimmäistä laivareissuani ilman vanhempia. Aikuistuminen on edelleen niin vieraalta ja jännittävältä tuntuva asia, etten meinaa pysyä nahoissani.

Tuossa viime lauantaina kävin kultani kanssa Helsingissä shoppailemassa ja rahaa menikin se reilusti yli satanen, mutta koska tukia on tullut nyt enemmän kuin ennen eikä ole juuri nyt tarvetta säästää rahaa niin paljoa ruokaostoksiin sun muihin, se ei haittaa. Mukana oli myös pari kaveriamme ja meillä oli rattoisaa.
Kävimme muunmuassa syömässä Chico'sissa, ja ruoka siellä oli niin awesomea ettei mitään rajaa ♥ Söin garlic chichen burgerin, jossa parasta oli varmaankin bataattiranskalaiset, joita en ole ennen maistanut. Voin sanoa että parempia kuin mäkkärin perusranskalaiset ;) Mutta annos oli kaikin puolin huikea makuelämys. Valkosipulimajoneesi oli ehkä turhan voimakkaan makuista, mutta sitä pystyi syömään. Olen aivan dippifriikki ja kulutan yleensä dippiä enemmän kuin dipattavia :D.
Löysin läheisilleni joululahjoja, mutta ostin myös itselleni vaikka mitä. Pakko muuten sanoa että Monki on aivan mahtava vaatekauppa ♥ Sieltä löysin tämmöisen hemaisevan karvaneulepuseron, ja vastaavanlaisia minulle on kertynyt jo muutama, (pörröiset ja pehmeät neulepaidat ovat huippuja etenkin talvella ☻):

Löysin myös hattua ja jos jonkinmoista krääsää c:

Valitan, tämän postauksen kuvat ovat aika laaduttomia sillä kaikki otettu kännykällä.

Jouluun on enää viikko, ihan käsittämättömän lyhyt aika! En ole kuunaan ollut näin innoissani joulusta ja joululomasta kuin tänä vuonna. Viettäkäämme lomat ja pyhät niin hyvin kuin pystymme <3

Joulu lähestyy

Hei taas, pitkästä aikaa. Eipä oo pitkään aikaan ehtinyt kirjoittelemaan, eipä kyllä ole mitään asiaakaan kauheesti ollut :) Mulle kuuluu ihan hyvää, koulussa menee kohtalaisen hyvin ja elämässä muutenkin.

Pikku yksiööni on saapunut joulun odotuksen taika. Tuntuu että se alkaa joka vuosi aikaisemmin, en voi sille mitään, rakastan joulua. Joulu on vuoden parasta aikaa jos multa kysytään, niin se vaan menee. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta joulun perinteet, kuusi, ruoka, perheen kanssa vietetty aika, lahjat, elokuvat, musiikki. Niissä on oma viehätyksensä enkä luopuisi niistä mistään hinnasta.

Näissä juuri äsken otetuissa kuvissa on heikohko laatu ja valaistus, mutta ovatpa tuossa nyt kuitenkin :D

Tämä joulu tullaan viettämään poikkeuksellisen isossa porukassa. Myös poikaystäväni tulee meille viettämään joulua, ja olen siitä innoissani. 

Myös synttärini lähestyvät joulun myötä, ne ovat noin viikko jouluaaton jälkeen. Täytän 18 vuotta. Mikäs siinä sitten, lapsuus alkaa pikkuhiljaa olemaan takana päin ja aikuisuuden murheet tulevat tutuiksi. Tällä hetkellä en vielä edes maksa omaa puhelinlaskuani, mutta se varmaan tulee olemaan harvinaisen tuttua puuhaa tulevaisuudessa.

Mitä uutta aikuisuus tuo tullessaan?

Mielestäni elämä ei tule kamalasti muuttumaan muuten kuin olen enemmän itse vastuussa itsestäni ja maksan omia laskujani. Asun jo omassa kodissani, pesen pyykkejä, ostan vessapaperit ja pesuaineet itse. 

Tulee mahdollisuus käydä baareissa ja yökerhoissa sekä ostaa alkoholia. En ole varma odotanko sitä hirveän innolla. Moni odottaa täysi-ikäisyyttä juuri sen takia, mutta se ei mielestäni ole aikuisuuden pointti. Voiko 18-vuotiasta edes sanoa vielä aikuiseksi. Mikä on se raja aikuisuudelle? 18-vuotias on vasta ollut teini-ikäinen eikä monikaan 18-vuotias osaa vielä pitää huolta itsestään. 

Moni kaverini tulee olemaan vielä alaikäinen minun tullessa täysi-ikäiseksi, mutta en koe olevani heitä millään lailla parempi tai viisaampi. 

Rakas pukki, näitä toivoisin joululahjaksi.

-Ompelukoneen (tiedän etukäteen saavani tämän :3)

-Perus villasukkia, pipoja, kaulaliinoja ja muuta lämmittävää. Olen vilukissa.

-Käytännöllistä tavaraa kämppään: astioita ja sen sellaista.

-Poikaystäväni meille jouluksi (tulee varmasti toteutumaan ♥)

-Kosmetiikkaa

-Mielelläni tahtoisin uusia pehmoeläimiä, mutta tiedän etteivät ainakaan vanhempani tule niitä ostamaan koska olen jo "melkein aikuinen" :D

-Dvd-leffa tai pari

-Suklaata (hassua kyllä, mä harvoin saan mitään syötävää joululahjaksi :'3)

Sitä iän myötä huomaa miten joululahjatoiveet kutistuvat ja tulevat yhä vaatimattomimmiksi. Lapsena kun halusi kaikenmaailman robottikoiria, barbeja ja muita leluja. Arvostan nykyään enemmän käytännöllisiä ja esteettisesti kivoja lahjoja. Joka vuosi totta kai jännitän mitä tulen saamaan ja olen innoissani yllätyksistä. Aina olen lapsena joulukuussa saanut tuplamäärän lahjoja, kun synttärit ovat melkein heti joulun perään. Ehkä vähän hemmoteltu, en tiedä.

Syysloma on aikaa jolloin ei ole mitään tekemistä mutta silti tekemistä riittää.

Mulla on syysloma vasta nyt, vaikka monella oli se jo edellisellä viikolla. Viime viikonlopun vietin kullan kanssa ja perjantaina kävin luokkalaisteni kanssa I Love Me-messuilla Helsingissä. Oli antoisa kokemus, pääsin seuraamaan elämäni ensimmäistä kertaa virallista muotinäytöstä. Se oli kiehtovaa ja nautin siitä. Mukaan messuilta tarttui muutama koru, ei sen kummempia ostoksia tullut tehtyä. Miulla oli tuolloin myös nimipäivä, ja rakkaani yllätti minut kotiin tultuani ihanasti hampparilla ja donitsilla :D

Mitä olen tehnyt ja mitä aion tehdä lomalla?

♥Laiskottelen

♥Syön

♥Nukun (ja PALJON)

♥Hellin koiria

♥Vietän aikaa porukoiden kanssa

♥Ehkä nään kummitätiä torstaina

♥Syön lisää

♥Nukun päiväunia

♥Sorrun suklaaseen

♥Lisään jatkuvasti uuden kerroksen huulirasvaa

♥Mietin ulosmenoa

♥Ikävöin rakasta

♥Katson leffoja

♥Olen yksin

♥Rapsuttelen koiria vähän lisää

♥Pelkään pimeää

♥Pelaan simssiä

♥Piirrän

♥Nukun vielä pidempään

♥Syön vielä vähän lisää

♥Stressaan koulua

♥Haaveilen tulevista synttäreistä

♥Odotan joulua

♥Kuuntelen musiikkia

♥Tanssin

♥Dataan

♥Katson BB:tä

Siinä varmaan miun loma tiivistettynä. Ei sen erikoisempia reissuja tulossa tai mitään, ihan vaan köllöttelyloma.

Kenellä muulla on muuten se perhanan ärsyttävä ongelma että iho kuivuu kuivemmaksi kuin sahara aina pakkasten alettua? Ei ole ärsyttävämpää kuin jatkuvasti kutiseva iho.. Olen vieläpä laiska rasvaamaan ja omistan atooppisen ihon. 

Eipä tässä kai muuta, hyviä syksyn jatkoja ~ <3

For Riksu ♥

Erään nimeltämainitsemattoman kaverini pyynnöstä päätin omistaa yhden blogikirjoituksen pelkästään Hänelle.

Olemme tunteneet vasta reilun vuoden, jos ei lasketa sitä yhtä junamatkaa jostain Traconista kotiinpäin. Siitä en kyllä muista mitään, mutta ekan kouluvuoden amiksessa muistan täydellisesti.
Vuosi on lyhyt aika, mutta silti koen että olemme tulleet hyvin läheisiksi ystäviksi siinä ajassa. Hän on yksi parhaimpia kamujani koskaan ja olen siitä iloinen :3 Tiedän että osaan olla välillä ärsyttävä ja Riksu häpeääkin mua vähän väliä. Siltikin välimme eivät ole tulehtuneet vaikka voisin kuvitella että hän haluaisi joskus läpsäistä mua kunnolla. Mutta hällä väliä, se on kuin sisarusrakkautta.
Koulussa teemme lähes kaiken yhdessä. Ryhmätöissä hakeudumme samaan ryhmään ja menemme syömään aina samaan aikaan. Riksu jopa lainaa useinmiten mun tunnuksia koulun koneille hukattuaan omansa.
Riksulla on ystävyyssuhteita jotka ovat varmasti muistorikkaampia ja tärkeämpiä kuin minä, onhan hän tuntenut heidät jo monen monta vuotta. En koskaan haluaisi pyrkiä heidän edelleen, mutta toivon että olisimme ystäviä ikuisesti :3 Tämä alkaa kuullostamaan joltain lastenohjelmalta tai joltakin, mut haluan vaan sanoa että i luv you, Riksu x3 Olet parhaimpia kavereitani at the moment. Sussa on jotain sellaista mikä saa mut haluamaan että olisin sun isosisko. Olemme joissain asioissa täysin vastakohtia, mutta toisaalta joskus ihan samanlaisia höseltäjiä.
Äläkä huoli, sä pärjäät koulussa mun silmissä tosi hyvin. Älä koskaan vaivu itsesääliin, sä osaat paljon kaikkea vaikkei siltä aina tunnu ♥ Muista, että oon sun tukena jos susta koskaan tuntuu pahalta. Haluan olla sun vierellä pitkään.

Kun ruska värittää maan

Nyt.
Nyt tuntuu siltä että adrenaliinit ovat räjähtäneet liikeelle opiskelun suhteen.
Teen koulussa töitä niin uskomattoman tiuhaan tahtiin ja ahkerasti ettei uskoisi että olen se sama velttoilija kuin ekana vuonna.
Olen asettanut eri työskentelypäiville tavoitteita ja se on auttanut hurjasti. "Tänään en lähde kotiin ennen kuin olen saanut vetoketjun ommeltua", esimerkiksi. Olen jopa jäänyt itsenäisesti työskentelemään luokkakavereiden lähdettyä, mitä minusta ei olisi uskonut puoli vuotta sitten. Motivaationi on noussut räjähdysmäisesti.
Pari hylkyä miulla on ekalta vuodelta suorituksissa, mutta suunnitelmissa on suorittaa ne pois alta. Todennäköisesti tulen suorittamaan opinnot neljännen vuoden kera, mutta se ei haittaa. Pääasia että valmistun joskus.
Koulusuorituksessani auttaa mahtava luokkahenki. En voi ikinä hehkuttaa liikaa, miten ihana luokka meillä on <3 Autamme toinen toisiaan, käymme porukalla ruokalassa syömässä ja nauramme ihme jutuille.

Mitähän muuta mulle kuuluu?
Syksy on saapunut. Rakastan vuodenaikojen vaihtumista ja minulla ei oikeastaan ole lempivuodenaikaa, paras on aina se joka on parhaillaan täydessä kukassa. Odotan joka vuosi yhtä paljon niin hellekelejä kuin lumisateita, kesässä ja talvessa on suunnilleen yhtä paljon hyviä kuin huonojakin puolia. Minun syksyäni piristää erityisesti uusi pipo jota rakastan:

Talvea odotan hurjan innoissani. Ja joulua, joka on mahdollisesti ensimmäinen jonka tulen viettämään perheeni lisäksi oman rakkaani kanssa. Sen jälkeinen aika taas.. 30.12 olen täysi-ikäinen, siitä alkaa niinsanottu aikuisuus. Tammikuun alussa lähdemme risteilylle kultani kanssa, ihan vain kahdestaan. Se tulee olemaan mun paras ja kallein synttärilahjani, ja odotan sitä niin kovasti, että hymyilen joka kerta kun ajattelen sitä. Poikaystäväni varasi sen meille minulta piilossa, joten en tiedä etukäteen siitä juuri mitään.. siitä tulee takuulla ikimuistoista :3

Risteilyn jälkeisiä aikoja en tiedä varmaksi, mutta on mahdollista että rakkaani muuttaa luokseni työssäoppimisjakson ajaksi. Se riippuu ihan siitä irtoaako harjoittelupaikka Kouvolasta. Toivon parasta kaikki sormet ja varpaat ristissä. Kaukosuhde on uuvuttavaa, ja olisin jo valmis yhteisoloon.. On myös melko todennäköistä, että kun hänen opiskelunsa ovat ohitse ja hän on täysin valmis linja-auton kuljettaja, hän muuttaa kokonaan luokseni. Pieneen yksiöön. Meidän yksiöömme :). Olisipa Kouvola meille armollinen ja soisi kullalleni töitä.

Tällä hetkellä myös odotan kovasti sitä hetkeä että pääsen käpertymään sänkyyn ja nukkumaan piiitkään. (I just can't help it, I love sleeping <3)

♥Kun syksy tulee, en aio masentua
Syön vitamiinit, jatkan haaveilua

Miksei arki vois tuntuu viikonlopulta?

Sä oot mun solarium, keskellä tammikuuta

Vaik sataa räntää

Mä en jaksa välittää♥

Oma itsetuntoni

Koen itsetuntoni nousseen räjähdysmäisesti viime aikoina. Rajun kiusaamistaustani vuoksi minulla oli monta vuotta todella huono itsetunto, myös sen vuoksi että olen ylipainoinen. Huonon itsetunnon omistaminen on ollut elämäni kamalinta aikaa. Pidin itseäni ällöttävänä, äärimmäisen lihavana ja rumana. En kuunnellut kehuja ulkonäöstäni saati sitten uskonut niitä. Minut oli helppo saada uskomaan että olin niitä asioita miksi minua haukuttiin. Minun oli todella vaikeaa uskoa että joku saattoi pitää minua suloisena ja kauniina. En myöskään useinmiten antanut julkaista itsestäni otettuja kuvia nettiin , sillä en sietänyt niiden katsomista. Ahdistuin suuresti jos joku valokuvasi minua enkä tiennyt mitä tekisin. Joskus peitin kasvoni ja käskin lopettaa.

Asiat ovat kääntyneet päälaelleen tämän aiheen kannalta. Olen huomannut muunmuassa sen, että rakastan olla kameran edessä. Pidän siitä kun minusta otetaan kuvia enkä enää niin paljoa välitä siitä miltä näytän kuvissa. Jos joku kuvista epäonnistuu, nauran ja löydän siitä hauskoja puolia. Pystyn myös menemään kouluun ja liikkumaan kaupungilla vaikka ilman meikkiä, sillä en koe tarvitsevani sitä niin paljon kuin ennen. Pidän edelleen meikkaamisesta, mutta se ei ole välttämättömyys.

Suurin muutos lienee se, että pidän siitä miltä näytän. Minua ei haittaa pikkuinen pyöreys ollenkaan, ja tiedän että esimerkiksi poikaystäväni rakastaa vartaloani. Minussa on pakko olla jotain hyvää jos olen jonkun mielestä hyvännäköinen. Hän on ollut vierelläni itsetunnontuskien aikana ja on myös ollut suuri apu hyvän itsetunnon saavuttamisessa. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.

Olen hyvä näin. En ole täydellinen, eikä tarvitsekkaan olla. Kukaan ei ole. Minussa on paljon kauniitakin kohtia. Pidän esimerkiksi nilkoistani ja kasvoistani. Myös vyötäröni on yksi asia, josta pidän itsessäni. En koe enää tarvetta laihduttaa, sillä olen onnellinen näin. Syön nykyään kohtuu terveellisesti ja pidän huolta itsestäni. En kiellä enää jos minua kehutaan kauniiksi.

Hyvän itsetunnon saavuttaminen ei aina ole helppoa. Joskus se tapahtuu kuin itsestään. Jokainen ansaitsisi sen, että tuntee olevansa kaunis tai komea. Sinä, jolla on huono itsetunto. Sinulla on jossain joku, joka pitää sinua suloisena. Se voi olla esimerkiksi vanhempasi tai paras ystäväsi. Jos joku sanoo sinua kaniiksi tai komeaksi, hänellä on varmasti hyvä syy siihen. Ehkä olet oikeasti todella hyvännäköinen. Yleensä ihminen itse näkee itsensä rumempana kuin muut. Ihmiset ympärilläsi näkevät sinut eri tavalla. Sinua varmasti rakastaa joku, etkä saa kieltää sitä itseltäsi. Yritä löytää itsestäsi edes jotain pientä josta pidät. Silmät, korvanlehdet, nenä, sormet tai hiukset. Kaikissa ihmisissä on jotain kaunista ja heidän pitäisi oppia näkemään ne.

Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä. Muista se. Ole oma itsesi ja ajattele niitä, jotka pitävät sinua ihanana.

ღPuoltakaan en sun kivustas voi tietää, Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää Mut joku aamu mä tiedän sen, Sä heräät huomaamaan, Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaanღ

Tracon lähestyy ja muuta hauskaa~

Enää neljä päivää niin matkustan jälleen Tampereelle. Olen odottanut sitä niin kauan ja aina kun ajattelen sitä, sydämeni hypähtää kurkkuun ja tuntuu kuin sisäelimeni rutistuisivat kasaan, ihan silkasta innosta. Lauantaina Tracon pärähtää käyntiin. Viimeisin coni jossa olen käynyt oli varmaan ranta-Yukicon? Siitä asti olen odottanut Traconia kuin kuuta nousevaa ;w;

Viime perjantaina kipaisin Seppälässä samalla kun olin hakemassa poikaystävääni juna-asemalta, löysin sieltä tämmöistä:

Mansikan&Kiivin tuoksuinen vartalotuoksu sekä niin uskomattoman kirkkaanväriset kynsilakat että kamera vääristi ne paljon haaleammiksi. Aivan ihastuttavia värejä <3

Löysin myös Pestoomarkkinoilta Elimäeltä yllättävän suloisen paidan :3 Helmassakin on pitsiä. 

Pestoomarkkinoilta sitten en löytänytkään muuta, paitsi no, karkkia. Hädin tuskin näin siellä tuttujakaan, mutta oli mukavaa käydä siellä kiertelemässä. Seura oli hyvää.

Mulle kuuluu oikein hyvää siis. Uuden puhelimenkin olen saanut ja sain ruotsin kokeesta peräti kolmosen ^^ Olen onnellinen ja odotan tulevaa viikonloppua hurjan innokkaana~

Avunhuuto ei ole pahasta

Mua ärsyttää se, kun ihmiset eivät ymmärrä toisten ihmisten mielenterveyteen liittyviä sairauksia. Tästä on ollut viime aikoina mielestäni paljon keskustelua. Ymmärrettäväähän se periaatteessa on, jos on itse aina pirteä kuin palosireeni (:D) eikä ymmärrä miten joku ei yksinkertaisesti vaan jaksa nousta sängystä koko päivänä. Jotkut leimaavat sen laiskuudeksi, tiedän itse varsin hyvin että joskus ihminen on vaan niin voimaton ettei pysty. Ei vaan pysty. Pelkästään ajattelu voi olla niin uuvuttavaa että haluaisi vaan käpertyä sikiöasentoon ja itkeä. Kaikki eivät sitä ymmärrä.
Kaikki eivät koe sitä tuskaa mitä masentunut kokee jatkuvasti. Jotkut ovat sitä mieltä, että masentunut ihminen voi vaan päättää yllättäen olevansa pirteä. He luulevat, että masennus on parannettavissa ajatuksen voimalla. "Kyllä se menee ohi, se on vaan väliaikaista", "Voisit edes yrittää", "Mene lenkille, raitis ilma virkistää". Se ei toimi niin! Masennus on sairaus siinä missä keuhkosyöpä tai ihan mikä tahansa muu sairaus. Masennus voi tappaa. Se vaatii hoitoa. Ilman hoitoa sairaus ei parane.
Lääkkeiden käytöstä sen verran että ihminen, joka syö masennukseensa lääkkeitä, ei ole säälittävä. Hän ei myöskään syö niitä päihtymistarkoituksessa, eikä hän kerjää huomiota. Lääkkeistä on hyöty. Yksin ilman muuta hoitoa ne eivät tehoa, mutta ne ovat tukena muun hoidon ohella. Se, että syö lääkkeitä masennukseensa, kertoo jotain masentuneen olotilasta, siitä, että haluaa pahan olon pois. Mitä säälittävää näet siinä?
Tiedän myös pari ihmistä jotka ovat vakavasti masentuneita mutta eivät usko lääkkeiden tehoon. Itse kokemuksesta voin kertoa, että hoitoon kannattaa mennä. Terapia ja lääkkeet ovat pelastaneet monien henkiä. Jotkut kieltäytyvät hoidosta, enkä ymmärrä miksi. Johtuuko se siitä, etteivät he halua että heidät leimataan masentuneiksi? Johtuuko se häpeästä? Sairautta ei tulisi hävetä, vaan siihen kannattaa hakea apua. Kukaan ei halua olla itsemurhan partaalla lopun ikäänsä. En usko että kukaan oikeasti nauttii itsetuhoisista ajatuksista ja jatkuvasta paskasta olosta.

Loppukevennyksenä pari pirtsakampaa kuvaa ^^

<3 Puppy hugs for everyone <3

Inspis

Joskus sitä vain tekee mieli kirjoittaa. Ilman aihetta, mutta ei se haittaa. Kirjoittaminen on rauhoittavaa puuhaa. Aihe löytyy yleensä heti kun aloittaa kirjoittamisen. Inspiraatio kun on, se on käytettävä.

Kuka muu alkoi seuraamaan Big Brotheria? Epätavallista minulta, olen nääs aiemmin pitänyt sitä lähinnä typeränä ohjelmana. Aloitusjakson katsottuani voin sanoa jääneeni koukkuun, ihmiset olivat yllättävän mielenkiintoisia. Saa sitten nähdä mihin tuo menee, meneekö se tapansa mukaan kännäämiseksi ja draamaksi koko ohjelma. Joka tapauksessa aion seurata jatkossakin. Suosikkini tällä hetkellä on varmaankin Jonathan. Omalla tavallani pidän myös Jonista, vaikkakin hän on aivan helvetin ärsyttävä, suoraan sanottuna :D Pidän hänestä koska jokaisella BB-kaudella on oltava yksi miespissis. Ilman miespissistä BB ei ole BB. Mutta se on mun oma mielipide. Hirveän moni on sitä mieltä että Joni ulos talosta ja sassiin.

Toinen sarja, jota olen alkanut kiihkeästi katsomaan, on Orange is the new black. Se kertoo naisvankilasta ja on samaan aikaan viihdyttävä sekä ahdistava. Jollain tapaa se on myös härskiydellä maustettu. Olen nyt katsonut vasta 9 jaksoa, eteneminen on hidasta koska jokainen jakso on lähes tunnin mittainen.

Koulussa mulla menee jopa yllättävän hyvin, ottaen huomioon sen ahdistuksen kouluun paluusta jonka koin heinäkuun aikoihin. Yhdessä vaiheessa tunsin jo luovuttaneeni, mutta apua millä tarmolla nyt etenen :D. Koen viihtyväni jopa erittäin hyvin. Suoritin koko homman sitten kolmessa tai neljässä vuodessa, musta tuntuu ettei kuitenkaan kannata vielä luovuttaa.

Ei miulle kai muuta erityistä kuulu, odottelen Traconia hirveällä innolla. Nähdään siellä, pupuset ;3

Yksin asuminen

Viime vuoden elokuussa muutin ensimmäistä kertaa yksin asumaan. Se tapahtui hätiköidysti, parin viikon varoitusajalla kun sain tietooni että pääsin opiskelemaan kaupunkiin, ja kotoa käsin siellä opiskeleminen ei olisi tullut onnistumaan. Vanhempieni työmatkat olivat päinvastaisessa suunnassa ja matkaa koululle on sieltä noin kolmisenkymmentä kilometriä. Se olisi ollut todella haasteellista.
Löysimme minulle kämpän miltei ennätysajassa, ensimmäinen asunto jota kävimme katsomassa, tärppäsi. Olin totta kai todella innoissani. Muutto oli iso urakka, osa huonekaluista ja miltei kaikki kodin tavarat oli hankittava.
Silloin kaikki oli uutta. Asunto, koulu, kaverit, ympäristö, koko yksin eläminen. Pärjäsin hyvin jonkin aikaa, mutta sitten aloin tuntea kamalaa koti-ikävää ja ahdistusta. En sietänyt yksinoloa ja halusin vain kotiin. Eniten minua ahdisti yksin kämpällä ollessa se, että ei ollut oikeasti ketään kenelle jutella. Minut oli välillä haettava keskellä viikkoa vanhempien luo yöksi, tunsin sietämätöntä ahdistusta pelkästä yksin olemisesta. Taustalla oli varmasti se, että olin vielä toipumisvaiheessa masennuksesta ja sitten elämään tuli valtava käänne, ihan tuosta vaan. Sitä paitsi, olin silloin vielä vasta 16-vuotias.
Kesän vietin valtaosin vanhempieni luona. Kämpälle paluu on tuntunut itse asiassa aika mahtavalta. Kaikki on tässä elokuussa ollut tuttua ja turvallista, enää ei ahdista olla yksin kämpällä ja olla vastuussa kokonaisesta asunnosta.
Itse asiassa se, että on yksin vastuussa asunnosta, tuntuu upealta. Pystyn todistamaan itselleni että osaan pitää huolta itsestäni. Siivoan säännöllisesti ja pidän huolta terveellisistä syömisistä. Myös se, että saa olla aivan omassa rauhassaan ja tehdä juttuja mistä pitää, totuttuani ajatukseen sekin on mahtavaa. Silloin tällöin kaipaan kipeästi seuraa ja haleja, mutta täällä kaupungissa minulla on kavereita. Heitä on mahdollisuus nähdä useammin kuin maaseudulla asuessa. En voi seurankipeydelleni mitään. Ja välillä suututtaa se, kun kukaan ei ehdi/jaksa nähdä, mutta siihen on kai totuttava.
Miltei ainoa miinuspuoli yksin asumisessa on juurikin se, että ei ole oikeasti ketään seurana iltaisin. Ja kaikki on hoidettava itse, enää ei ole äitiä ostamassa talouspaperia ja pesemässä kylppäriä. Ennen minun ei ikinä tarvinnut tehdä noita asioita, ja se tuntuu aika hassulta että olen nyt itse asiassa pomo tässä kämpässä. Silloin tällöin unohtuu kaupassa käydessä jokin olennainen asia, mutta yleensä en ole niin laiska ettenkö jaksaisi lähteä sitä myöhemmin hakemaan.
Itse asiassa, miinuspuoli on myös rahankäyttö. En vielä maksa itse laskujani ja isäni maksaa vuokrani, Mutta olen silti todella huono rahankäyttäjä, tililtä loppuu rahat ennen kuin opintotuki ehtii tulla.. Yritän jatkossa tulla toimeen mahdollisimman vähällä, niin ettei äidin tarvitsisi tuhlata rahojaan minun tililleni. Se tuntuu välillä stressaavalta ja joskus toivoisin että tilini olisi pohjaton. Niin että raha ei ikinä loppuisi. Hankalaksi käy se, kun en omista verkkopankkitunnuksia ja aina kun tahdon tietää tilitilanteeni, on kipitettävä pankkiautomaatille tai kysyttävä äidiltä paljonko rahaa minulla on.
Joulukuussa kun täytän 18, alan itse hoitaa asioitani enemmän. Se vaatii takuulla kaltaiseltani opettelua ja stressaannun alussa varmasti.
Joka tapauksessa, koen että olen henkisesti aikuistunut paljonkin muutettuani yksin. Tämä on ollut valaisevaa ja opettavaista. Osaan itse hoitaa asioita jotka ennen tuntuivat niin kaukaisilta yksin hoidettaviksi. Nautin olostani omalla kämpälläni, sisustus on mieleiseni ja järjestelen tavaroita mielelläni. Olen itse asiassa alkanut pitää siivoamisesta omassa kämpässäni. Siivouspäivä ei ikinä tunnu vastenmieliseltä täällä ollessani. Ainoastaan tiskaamista on välillä vaikeaa aloittaa. Sitä vaan tekisi mieli lykätä ja kuvitella että keittiö puhdistuu itsestään, mutta eihän se niin ole.
Tällä hetkellä elämä tuntuu ihanalta aiemmista vaikeuksista huolimatta, ja toivon mukaan saan tänne seuraa ensi keväänä poikaystäväni valmistuttua. Toiveena olisi että muuttaisimme yhteen ^^

Aloittelijoiden haukkuminen

Ilmiö, jonka huomaa monissa coneissa sekä internetissä. Ilmiö jota en ymmärrä. Aloittelijoiden haukkuminen.

Kuvittele olevasi nuori poika tai tyttö joka on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen cosplay-asunsa, tai fursuittinsa. Kuvittele miten ylpeä olet ensimmäisestä luomuksestasi, ja miten kaverit ja vanhemmat kehuvat kädenjälkeäsi ja käskevät jatkamaan samaan malliin. Olet vasta aloittelija mutta olet mielestäsi erittäin onnistunut työssäsi.
Sitten laitat luomuksestasi kuvan internettiin tai menet ensimmäiseen coniin asu päällä.
Paheksuvia katseita vanhemmilta ja kokeneemmilta harrastajilta, supatteluja, tirskahduksia.
Tuntuisiko se kivalta sen jälkeen kun olet luullut onnistuneesi?

Miksi pitää olla niin ilkeä niille jotka ovat vasta astuneet cosplayharrastuksen polulle? Eikö kokeneempien pitäisi olla kannustavia, antaa rakentavaa (ei liian jyrkkää) kritiikkiä kannustavalla äänensävyllä ja kehua niitä puolia mitkä asussa on onnistuneet? Liian usein näen syrjintää coneissa sen vuoksi että jollain on jotenkin "huonompi" tai "rumempi" asu kuin muilla. Ja internetissä varsinkin on kaiken maailman trolleja ja kiusaajia jotka saattavat jopa jakaa kuvan omassa tumblr-blogissaan ja nauraa sille avoimesti.

Itse pyrin löytämään jokaisesta työstä hyviä puolia, ja yleensä mitä enemmän pukuja tekee, sitä nopeammin kehittyy ja tulee paremmaksi. Ei kukaan ole seppä syntyessään, ja sen vuoksi ei myöskään kannata tuomita valmistajaa ensimmäisen puvun vuoksi.
Haluan kuitenkin kannustaa yrittämään. Älä luovuta heti. Panosta työhösi niin paljon kuin jaksat ja pystyt. Tee aina parhaasi.

Arvatkaa kuka tuli kotiin :3

Uusi fursuit, kuinkas muuten~

Näkökenttä on tässä mielestäni todella hyvä, tekijä onnistui tekemään pään sellaiseksi että sinne mahtuu silmälasitkin sisälle :3

Hengitys ei tuota vaikeuksia myöskään ^^ eli voisin sanoa että hyvin onnistunut fursuit.

Nyt kun löytäisi kavereita joiden kanssa pääsisi suittailemaan ja photoshoottaamaan >:3 Traconia odotellessa <3

Takaisin kouluun

Koulu alkoi tänään ja olin hyvillä mielin koko päivän :3 Oli ihanaa nähdä kavereita ja saada päivärytmi takaisin. Toisaalta on hiukan haikea olo kesän loputtua. En voi enää nukkua puoleenpäivään ;_;
Ihanalta tuntuu myös se, että muutin eilen takaisin kaupunkiin tuttuun kämppääni. Olen kotiutunut hyvin ja jääkaappi on täynnä terveellistä ruokaa.

Tuossa koulukengät jotka löysin prismasta, olivat vielä reippaassa alennuksessa x3 ja niissä on vetoketjut <3

Läjä pehmoleluja :3

Isot halit ja tsemppiä kaikille ketkä aloittavat koulun tänään tai huomenna, menette sitten yläasteelle, amikseen tai lukioon <3 Toivotan kaikille ilontäyteistä kouluvuotta ^^ Olkaahan ahkeria.

Vloggaushaaveet

Yksi mun haaveista olisi aloittaa vloggaaminen.
Ainoa este on itsetuntoni. Saisin slaagin jos kuka tahansa anonyymi tulisi haukkumaan miun pärstää tai puhetapaa avoimesti internetissä. En vain kestäisi sitä. Inhoan sitä miten herkkä olen, ja ihailen todella ihmisiä jotka osaavat sivuuttaa kaikki ikävät kommentit itsestään. Se on ominaisuus jonka haluan myös omaan pääkoppaani.
Joskus tein muutaman youtubevideon, mutta kun ne alkoivat kiertää silloisessa koulussani ja niille naurettiin, lopetin videoiden teon kokonaan. En melkeinpä uskaltanut mennä edes kouluun niinä aikoina :/.
Vloggaaminen olisi kuitenkin hurjan kiva harrastus.. ei haittaisi vaikkei musta tulisi mitään koko suomen tuntemaa videobloggaajaa, haluaisin silti yrittää. Tosin, voisi olla myös että olisin ensimmäisiä kertoja kameralle yksin puhuessani todella kiusaantunut. Moni varmasti on ollut. Itse voisin kokea turhaantumisen tunnetta siitä.
Joka tapauksessa, olen päättänyt hieman kokeilla siipiäni videoiden teossa. En vloggauksen merkeissä ainakaan toistaiseksi, mutta lemmikkivideoita ja tulevaisuudessa ehkä fursuit-videoita ilmaantuu.. (Olen saamassa piakkoin uuden fursuitin~)

Tässä pieni video jonka kuvasin tänään pikkuisesta liskostani. Erittäin hemaisevalla thumbnail-kuvalla :'3

Maanantaina alkaa koulu ja - ihan pakko sanoa - mä todella haluan jo kouluun. Kämppäänikin miulla alkaa olla jo ikävä, olen ollut suuren osan kesästä vanhempieni luona. Kämpälle mentäessä tulee varmasti taas koti-ikävä, mutta siihen on ajan myötä totuttava :D. Erityisesti koiriani mulle tulee älytön ikävä!

Kouluun paluu jännittää. Mitenköhän tulen saamaan unirytmistä kiinni, jo kymmeneltä nouseminen tuottaa mulle tällä hetkellä tuskaa.. Kouluun mentäessä kahdeksaksi herään yleensä seitsemältä. Tarvitsen itse todella paljon unta per yö, joten toivon että saisin ekoina päivinä tarpeeksi aikaisin unen piästä kiinni.
Mulla oli varmasti jotain mielenkiintoisempaakin kirjoitettavaa kielen päällä, mutta pääsi lipsahtamaan.. olis kai pakko painua petiin.