Jotkut mun läheisistä (ja stalkkereista) jotka on seuranneet mun elämää läheltä taikka kaukaa, ovat varmasti huomanneet etten mä ole voinut kovin hyvin. It's obvious, right? Juuri nyt, mitä oikein tapahtuu?
Tapahtui se että koin ainoaksi vaihtoehdoksi keskeyttää opintoni kokonaan. Näin valoa nurkan takana, että mulla olisi muitakin vaihtoehtoja ja mun voimat eivät vaan tuu riittämään siihen että jaksaisin tätä vielä vuoden. Joten marssin opinto-ohjaajalle ja se oli vähän niinku siinä. Tällä hetkellä
saikuttelen ja helmikuun puolella mulle tehdään työkyvyn arviointi lääkärillä. Siihen asti mennään niinku mennään.
Olo on tosi helpottunut omalta osalta. Suurensuuri järkäle vierähti sydämen päältä, ja se, mitä elämä on tuomassa mun eteeni aiheuttaa erityisiä riemuntirskahduksia mun rintakehään.
Koulu loppui, vaan kuinkas sitten kävikään?
Tilanne on nyt se että kirjoitin vuokraisännälle sähköpostia, lyhyesti sanottuna son moro mä lähen muualle. Tässä ollaan kuluneen viikon aikana pikkuhiljaa tyhjennelty mun pientä yksiötäni Kouvolassa ja helmikuun loppuun mennessä se ei ole enää mun. Eikä haittaakaan.
Jonkin aikaa punkkaan porukoillani maaseudulla, mutta se ei ole se paikka mihin mun on tarkoitus jäädä. Minä ja mun poikaystävä muutetaan yhteen.
Me muutetaan yhteen.
Tsiisus, se alkaa olla totta! Musta tulee avovaimo O_O
Ei varmaan jäänyt epäselväksi kuinka HELVETIN onnellinen mä olen tästä muutoksesta! Eli musta tulee muuan etelä-savolaisen paikkakunnan asukas muutaman kuukauden kuluessa. Siellä mulla on paljon paremmat piirit kun täällä Kouvolassa, joten täältä tullaan elämä.
Mä voin pitkästä aikaa sanoa että hei, mä voin ihan hyvin. Totta kai ahdistus on edelleen osa päivittäistä elämää ja stressi on enemmän kun liki, mutta mulla on tunne että tästä selvitään.
Ja oon itse asiassa aika varma siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti