Saan usein palautetta mun kavereilta siitä etten aloita ikinä whatsapp/facechat keskusteluja itse. Pelkään että he elävät luulossa etten mie välitä tai tahdo puhua.
Päinvastoin, mä rakastan kaverien kanssa juttelemista ja random paskanjauhamista ja voin tehdä sitä vaikka tunteja putkeen, ongelma on että olen äärimmäinen introvertti, olen ujo ja kärsin huonosta itsetunnosta, joka saa taas minut ajattelemaan ettei kukaan halua mulle jutella.
Usein kun aloitan itse keskustelun se kääntyy sen verta kiusalliseksi mun osalta että keskustelu melkein aina päättyy mun osalta sanoihin 'njoo, sulla varmaan kiire, mut jos jatkossa haluu jutella nii aina saa tulla juttelee :)'. Jonka jälkeen en pahimmassa skenaariossa kuule toisesta osapuolesta kuukausiin.
Tää on aiheuttanut mulle epävarmuutta itseni suhteen, eikä kenessäkään mitään vikaa ole jos ei ehdi mulle vastaamaan, mutta oon herkkänahkainen kun mikä ja alan ajatella 'mitä mie tein väärin'. Tää kaikki lisää huomattavasti mun kynnystä aloittaa keskustelua yhtään kenenkään kanssa, koska pelkään joka kerta mokaavani. Oon äärimmäisen huono hoitamaan sosiaalisia tilanteita, mulla on myös huononpuoleinen tilannetaju ja huumorini on sitä luokkaa että useimmat mun kaverit kattoo ilmeellä 'ööh okei', kun nauran omalle jutulleni kyyneleet silmäkulmissa.
Tän takia mulle tulee uskomattoman hyvä fiilis kun joku kaveri tulee itse mulle juttelemaan, ja vaikka oisin kovin vähäsanainen ajattelen silti 'se haluu jutella mulle? Wau, oon varmaan tehnyt jotain oikein!'.
Ulos meneminen on mulle vielä suurempi haaste, joten jos miun kaverina saat mut lähtemään sun kanssa ulos, saat raikuvat aplodit siitä. Kuormitun pelkästään viiden päivän kouluviikosta niin paljon etten jaksa iltaisin tehdä muuta kun maata sängyssä ja viikonloppuisinkaan en haluaisi koskaan lähteä kotiovea pidemmälle. Mun ongelmana on vaan ylikuormittuminen, aivot keräävät liikaa informaatiota kaikesta ympäristöstä ja ylisuoritan kaikessa mitä aloitan tekemään. Mun lukuisten diagnoosieni listassa lukee myös selkein kirjaimin 'sosiaalisten tilanteiden pelko', joten toivoisin että mun kaverit ymmärtäisivät miksi en yleensä tahdo poistua kotoa. Painostaminen lisää paineita ja ahdistusta mun sisällä.
Jos jotakuta nyt hämmästyttää kummastuttaa, mitä sosiaalisten tilanteiden pelko lyhyesti kerrottuna oikein tarkoittaa?
Sosiaalisten tilanteiden pelossa henkilö pelkää tai jännittää jotakin
tiettyä sosiaalista tilannetta tai suoritusta, jossa hän joutuu
tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa tai mahdollisesti toisten
tarkkailun kohteeksi. Henkilö pelkää joutuvansa käyttäytymisensä tai
suorituksensa takia noloon tilanteeseen, osoittavansa ahdistuksensa
paljastavia oireita tai tulevansa tavalla tai toisella nöyryytetyksi. Varsinaisessa sosiaalisessa pelossa pelkoa herättävä tilanne aiheuttaa
lähes aina ahdistusreaktion, joka voi ilmetä myös paniikkikohtauksen
muodossa. Pelkoreaktio johtaa usein niitä herättävien
tilanteiden välttelyyn tai aiheuttaa eriasteista kärsimystä tai
toimintakyvyttömyyttä. -Terveyskirjasto
Tuon lisäksi mulla on myös sekä paniikkihäiriö, että ahdistuneisuushäiriö. Jos ei tää selitä tarpeeksi sitä, miksen jonakin tiettynä iltana tahdokaan lähteä sun kanssa kahville, niin en tiedä mikä. Siis kuinka helppoa ois olla lemmikkikissa, ei kukaan käskis ulos ja
saisin leikkiä kissanminttuhiirillä, syödä ruokaa koska vaan ja ketään
ei kiinnosta jos nukun 3/4 päivästä.
Introverttiuteni ja ahdistuneisuuteni ei tarkoita että en pitäisi ihmisistä tai välttelisin kavereita, ei, vaan kuten alussakin viittasin, kavereiden seura ja tuki tuo mulle paljon turvaa ja tunnetta että musta välitetään. Onneksi mulla on tarvittaessa ihmisiä joille voi tulla juttelemaan ja viemään ajatuksia pois pahasta.
Mie vaan toivon että mun kaverina ymmärrät näitä seikkoja, ja ymmärrät myös sen että rakastan sua enkä vaihtais sua mihinkään.
Nyt juuri en jaksa keksiä mitään hienoja tai inspiroivia kuvia tähän postaukseen, mutta arvostan jos siitä huolimatta luit tän tekstin ja ehkä ymmärrät mua paremmin.
Kirjoitellaan taas :3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti